torstai 29. joulukuuta 2016

Unelmajoululahja itselle ja hieman unettomuutta jälleen


Miten teidän joulu meni? 
Mulla ihan kivasti, mitä nyt märehdin koko vuoden murheet niin, että mulla on uus kurttu naamassa. Kuten mun joistain postauksista on saattanut huomata, niin oli tää mennyt vuosi aika paska vuosi. Hurjaa tunteiden myllerrystä, mutta elämä on. On se hienoa, että niitä on ymmärtänyt käydä läpi. Hengissä kuitenkin ollaan ja siitä kovin kiitollinen. Kaikki ei ole, hengissä. 

Iloakin toki mun joulussa oli. Nuoriso ja puolisokin (ainakin välillä 😊). Syöminen on myös ihan sairaan kivaa. Olen siis syönyt paljon ja katsellut leffoja jne. Tulevaisuuden toivot kävivät yhden yön viihtymässä äidin lihapatojen äärellä. Nopeita liikeissään, kun tuppaavat olemaan, niin nopeita on myös visiitit. Olisin toivonut nuorison viihtyvän pidempään, mut työt ja omat menot vie heitäkin.

Jollakin on kriisi kinkun tai kuusen kanssa, mutta mulla peiton kanssa. Tuo unelmajoululahja oli siis untuvatäkki. Tuo pitkäaikainen unelmani, omistaa kunnon peitto. Ei oo enää, unelma siis. Ja untuvapeitto ja nimenomaan aitoa untuvaa. Ajattelin myös, että se olis jotenkin ekologisempi hävittää sitten, jos joskus sen aika tulee. Materiaalinsa ja hintansa puolesta tuumasin sen olevan pitkäaikainen peitto. Ajattelin, että aito luonnontuote on parempi, kun ne silikonitäytteiset peitot, missä on jotakin silikonipalloja. Sitten, kun semmoinen silikonipeitto tulee tiensä päähän, niin miten se hävitetään? En kyllä yhtään tiedä. Onko ne silikonipallot ongelmajätettä? Eiköhän niistä silikonipeitoistakin saa yhden jätemantereen johonkin mereen kellumaan. Ei kyllä paljoo naurata. Entä untuva? No sen voi ainakin polttaa, kun on luonnosta lähtöisin. Näinpä funtsasin.

Elämä untuvapeiton kanssa ei kuitenkaan ole mennyt odotetulla tavalla. Miksi, voi miksi kukaan ei kertonut mulle, että se saattaa olla myös yks perkele siinä muiden unettomuuden aiheuttajien joukossa. No en ymmärtänyt kysellä. Oletin vaan, että arvokkaan investoinnin täytyy olla hyvä.

Miten yks peitto voi kahista ja rapista sillee, kun kääntää kylkeä, häh? Olen hikoillut kaksi viikkoa nukkuessani. Helvetillinen tuskan hiki myös unettomuudesta, jota mokoma peitto aiheuttanut. Vai onko tässä sittenkin kyse hormoneista taikka jostain muusta kropan toimintahäiriöstä? Vaihdevuodet, nyt jo? En tiedä, sattuipa vaan tulemaan samaan aikaan, kun peitto, jos näin on.  Peitto olisi varmaan hyvä, jos olis sikee uninen ja lisäks vielä kylmempi makkari, mitä se on. Yleensä palelen aina. Myös siksi siis lämmin peitto talviajaksi oli ollut ajatuksissa.  



Eilen, kaikein muun ohessa päätin pestä peitot. Joo, uudet peitot. Arvatkaapa kahiseeko vielä? No kahisee! Ei loppunut kahina. Päätin kuitenkin vielä yrittää. Todellakin, aion yrittää vielä nukkumista peiton kanssa. Joo ja sitten, kun ängin peittoja (yksitellen pesin) koneeseen, niin huomasin että ne onkin tehty KIINASSA! Voi juma. Taas rupes kiristää mun ekologista pantaa. Siis olin ostavinani Pohjoismaiset peitot. Tanskan lippu niissä komeili. 

Senhän tietää, että ongelma on vaan mulla, koska mies nukkuu kun tukki. Niinku aina! Aina mulle tulee joku uusi unen viejä. Tällä kertaa vielä ihan itse aiheutettu. Ne peitot on kyllä ihanan muhkeat ja paksut 💖 Lähen aikuisten unikouluun just. Olisko semmoinen jossakin? 

Vähemmän hikisiä unia ja parempaa uutta vuotta ootellessa 😊

<3  Heli <3


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

C9:llä pöhötys pois - aloita uusi vuosi fressimmin


Marraskuu oli täynnä juhlia. Kivaa, mutta se tarkoittaa kohdallani myös epäsäännöllistä syömistä, alkoholia, krapulamättöä (=roskaruokaa) ja herkkuja. Aloin kuun loppua kohden olla melko turvoksissa. Halusin antaa keholleni pienen tauon kaikesta tuosta. Niimpä päätin kokeilla Foreverin C9-ohjelmaa kehonpuhdistukseen. Miksi odottaa tammikuuhun, kun voi keventää oloa jo ennen pyhiä J

C9 eli Change 9 –ohjelma lupaa auttaa pääsemään alkuun matkalla kohti hoikempaa ja terveellisempää elämäntapaa.



Ohjelma kestää yhdeksän päivää, joista ensimmäiset kaksi on tarkoitettu sekä elimistön että mielen uudelleen käynnistämiseen. Kahden ensimmäisen päivän aikana käytetään ohjelmaan kuuluvia terveystuotteita ja syödään ohjelman ”sallittujen ruoka-aineiden”-listalta eli vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, joiden glykeeminen indeksi on matala eli ne eivät nosta verensokeria nopeasti.

Kolmannesta päivästä eteenpäin syödään myös noin 600 kaloria sisältävä lämmin ateria. Ohjelman mukana tulee todella herkullisia ohjeita tuolle aterialle ja osaa resepteistä aion kokata myöhemminkin. Sallittuja ruoka-aineita saa syödä vapaasti päivien aikana.

Ohjelman ajaksi suositellaan matalatehoista kevyttä liikuntaa. Minä kävin kävelyillä ja venyttelin.
Ohjelmaa oli mielestäni helppo noudattaa, eikä nälkää tarvinnut nähdä. Tein aamupalaksi smoothiebowlin tai smoothien, lounaaksi erilaisia salaatteja, väli- ja iltapalaksi popsin vihannestikkuja. Päivälliseksi kokkaisin ohjeiden mukaisen aterian.


Ensimmäisinä päivinä tuntui, että vessassa piti ravata koko ajan, mutta kyllä se loppua kohti helpotti. Sain myös jonkin verran näppylöitä leukaan ja otsaan, mutta jotain kautta kuonan on poistuttava kropasta.

Söin kasviksia, hedelmiä ja marjoja vapaasti. En tarkkaillut niiden glyykemistä indeksiä.
En asettanut itselleni painonpudotusta tavoitteeksi vaan halusin oppia säännöllisen ruokarytmin uudelleen, oppia syömään enemmän kasviksia, ja saada pöhöttyneen olon pois.

Kaikki tavoitteeni toteutuivat yhdeksän päivän aikana ja ne ovat pitäneet yhdeksän päivän jälkeenkin, vaikka syönkin taas normaalisti.



Ohjelman aika fiilistelin muun muassa:
  • Sitä, kuinka värikästä ruokaa saa popsia, kun syö kasvispainotteisesti. Tällä linjalla aion jatkaa.
  • Senttejä katosi 20 kropastani yhdeksän päivän aikana ihan huomaamatta. Kiloja lähti 3,5.
  • Olin yllättynyt kuinka hyvin kasvikset pitävät nälkää.
  • Granaattiomenahan maistuu ihan karkilta.
  • Kuinka fressi olosta tuli.


Jos sinäkin haluat aloittaa uuden vuotesi fressimmin, suosittelin kokeilemaan C9-ohjelmaa. Ystäväni Hanna Martinez myy näitä. Häneltä saa lisätietoja ohjelmasta.

Moni on varmasti jo kuullutkin Foreverin C9:stä, sillä onhan se ollut markkinoilla jo vuoden päivät.  Oletko jo kokeillut? Haluaisin kuulla myös muiden kokemuksia ohjelmasta.

Hanna tarjoaa C9 paketin blogimme lukijoille -10 prosentin alennuksella kaikista vuoden loppuun mennessä tehdyistä tilauksista. Paketissa on tarpeet melkein kahteen C9-ohjelmaan eli pienillä lisäostoilla paketin voi jakaa vaikka kaverin kanssa.


Hannaan saa yhteyttä Facebookin ja Hannan nettisivujen kautta sekä numerosta 050 3838194.


Terkuin, Elina

tiistai 13. joulukuuta 2016

Ihonhoitoa luonnonkosmetiikalla

Eilen kirjoittelin otsonoiduista öljyistä. Tässä vähän lisää tavan tallaajan kasvojen ihonhoidosta luomusti.
Oletan, että aknen myötä olen aina ollut kosmetiikan suurkuluttaja. Sitä on uudestaan ja uudestaan koettanut löytää jotakin uutta, toimivaa keinoa. Monesta on toki ollut apuakin. Vajaa kuusi vuotta olen ollut vain ja ainoastaan luonnonkosmetiikan kuluttaja. Silloin aloin tuijottaa tuotteiden incejä tarkemmin ja meni kertalaakista koko repertuaari vaihtoon. Asiakasmeikkejä myöten. Meikkaan asiakkaitakin vain ja ainoastaan luonnon kosmetiikalla. Incejä on nykyisin helppo tutkailla esim. puhelimeen ladattavalla sovelluksella. Elina postaili aiemmin CosmEthics - sovelluksesta. Se on tosi kätevä, jos haluat tutkia kosmetiikan sisältöä.

Laveran puhdistusgeeli, suolasaippua, Cattierin misellivesi ja Mádaran rasvaisen/sekaihon kasvovesi.

Minun ihonhoitorutiinit on pääosin itse testattuja ja hyväksi todettuja. Kauneudenhoitoammattalaisia myös kuunnellen. Itse olen vasta opiskelemassa sellaiseksi. Vaikka tässä on oman ja osittain myös asiakkaiden ihon kanssa oltu jo vuosia tekemisissä, niin nyt vasta saan "oikeat" opit siihen.

Putsareina mulla on vaihtelevasti ollut käytössä Laveran puhdistusgeeli, Flow- kosmetiikan Mustikka kasvosaippua sekä suolasaippua. Suolasaippuaa ei voi hangata iholle, koska se on tosi kova. Toimii hyvin niin, että hieroo sitä kädelle tai painelee varovasti iholle. Suola puhdistaa ja desinfioi, lisäksi sen mineraalit ravitsevat ihoa.
Meikinpoistoon on ollut oivia Cattierin misellivesi tai Couleur Caramelin silmämeikinpoistoaine. Madaran tuotteista pidän myös kovasti. Mádaran rasvaisen/sekaihon kasvovesi, kuorinta ja kasvonaamio on ollut myös käytössä.

Mádaran kuorinta ja naamio.
Ennen otsonoitua öljyä olen vajaan vuoden verran käyttänyt Dr.Hauskan kasvoöljyä, joka on tarkoitettu rasvaiselle ja sekaiholle. Se auttoi jo jonkun verran akneen. Se on ollut ennen otsonoitua öljyä mulle paras apu.

Dr.Hauskan kasvoöljy.

Tiedoksi heille, jotka ovat kertoneet kookosöljyn poistavan aknen. On tullut testattua. Ei toiminut mulla. Päinvastoin, iho paheni. Vartalolle, kuorintaan ja sisäisesti kookosöljy on kyllä mitä loistavin tuote.

Tietysti ihon kuntoon auttaa myös säännöllinen käynti kosmetologilla. Jos iho on tulehtunut, niin kannattaa ensin neuvotella asiasta kosmetologin tai lääkärin kanssa.

Paikallisen ison marketin luonnokosmetiikka hylly.

Nykyisin isoista marketeista löytyy kyllä ihan tavan ihonhoitoon luonnonmukaista, sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Mä tietty kannatan mielellään paikallisia pienempiä yrittäjiä, mutta hienoa, että marketitkin on heränneet.
Paikallisilta kosmetologeilta sekä Kouvolan luontaistuotteessa on laaja valikoima sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.

Miten te hoidatte ihoanne?


<3  Heli <3

maanantai 12. joulukuuta 2016

Ihonhoitoa otsonoiduilla öljyillä



Taannoin ongelmaihosta kirjoitellessani lupasin ihonhoidosta postausta. Tästä riittäisi kyllä kovasti juttua. Tässä osa, jospa huomenna lisää :)

Siitä aiemmasta akne- postauksestani yhdestä kuvasta saattoi jo bongata uuden ”ihmeöljyni”.
Jos sen teho on oikeasti niin hyvä akne- iholle, miltä nyt näyttää, niin miksi ihmeessä tätä ei voisi ihan ihotautilääkärit suositella? Tai no tiedän kyllä. Siksi, koska lääketeollisuus ei käärisi niin suuria fyrkkia, jos me kaikki käytettäis vaan jotain luomuöljyjä naamassa 😄
Akne, hormonaalinen varsinkin on vaan toisinaan melko haasteellinen. Olen ollut lääkäreille ja sitä kautta lääketehtaille myös oiva koekaniini. Vieläpä maksava sellainen. Minun aknelääkityksiin tuhlaama raha on aikalailla sama asia, kun olis pyyhkinyt hanuria niillä seteleillä.

Asiaan. Siis se mun uusi luontainen ase akneen on otsonoitu seesamöljy. Toivon todella, että tämä toimii. Kirjoittelen mahdollisesti sitten lisää, kun olen käyttänyt tuotetta pidemmän aikaa. Ehkäpä rohkenen jossain kohtaa laittamaan ennen ja jälkeen kuvia. Vielä en ole valmis moiseen :)
Nyt tuote on ollut käytössä vajaan kuukauden. Tuloksia alkoi kyllä heti syntyä. Ainut haittapuoli näissä öljyissä on se, että ne haisee pahalle. Jonkun mielestä ihan jäätävän pahalle. Mun mielestä ihan ok:lle. Aika nopeasti se haju häviää, kun tuotteen on levittänyt iholle. Loppujen lopuksi haju on ihan sama, kunhan siitä saa apua.

Otsonoituja öljyjä on jo muutaman vuoden ajan hehkuteltu eri blogeissa. Jotenkin nyt vasta sain itse aikaiseksi kokeiltua sitä. Vaikka kaikki ovat vakuutelleet tuotteen tehosta, niin oli jotenkin vaikea uskoa. Varsinkin, kun on kokeillut melkein kaikkea. Suosittelen kokeilemaan. Ihan mieletön tuote. Mun ihoon ei mikään ole aiemmin tehonnut, kuten tämä. Ei ihoni vieläkään mikään priima ole, mutta selkeä muutos on tapahtunut. Ihan vaan yhdellä tuotteella. Aivan mahtavaa! 😊

Tietoja olen poiminut netistä. Pääasiassa Suomen Otsoniterapia- sivustolta, jossa on mielestäni todella kattava tietopaketti.
Otsonoitujen öljyjen kerrotaan auttavan mm. seuraavanlaisissa vaivoissa;

  • Auringonpolttamat
  • Akne
  • Jalkasienet
  • Kynsisieni
  • Ihon vanheneminen
  • Avohaavat
  • Palovammat
  • Märkärupi
  • Sukuelinten infektiot
  • Syylät
  • Allergiset ihottumat

Eri iho-ongelmiin on eri vahvuudella varustetut öljyt.




Mä ostin öljyni Kouvolan Luontaistuotteelta. Ne, kenellä on iho-ongelmia täällä "meidän" suunnalla, niin ei muuta, kun käykää äkkiä hakemassa oma ihmeöljynne sieltä :)

Tässä pari linkkiä, mistä saa infoa.
White Swan
Suomen Otsoniterapia
Kattava esite tuotteista

Kuullaan taas :)

<3  Heli <3

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Piparihommia


Nää bloggaajat on ollut nyt talvihorroksessa taikka jossakin. Mahottomasti olis asiaa, mut ei oo ehtinyt nyt kaikkee kirjottelee. On ollut niin paljon kaikkee uutta ja muuta. Ihan on ollut ikävä kirjottamista, mut aina ei vaan ehdi kaikkee. Nää piparijutut oli nyt kyllä jo saatava tänne. Johan kohta on joulu <3


Olen tässä jo muutamana vuonna tehny pipareita ilman valkoista sokeria ja gluteenittomana. Maku on suunnilleen sama, kun olis tavan jauhoihin tehty. Koostumus ehkä vähän mureampi. Viime vuotista ohjetta en nyt tähän hätään etsinyt. Hieman muokkasin Lifen mainoslehdessä ollutta ohjetta. Vaihdoin kookossokerin intiaanisokeriin ja mantelijauheen tummaan riisijauhoon.

Tässä ohjeessa kerrottiin, että voi halutessaan koristella hieman sulatetulla kookosmannalla. Voin kertoo, että se ei ollut mun juttu. Ei onnistunut niinkun alkuunkaan. Kokeilen ehkä joskus toiste uusiks. Tai sitten koetan keksiä jonkun muun ”terveellisemmän” koristelumuodon, kun se tavan sokerikuorrute. Hyviä vinkkejä otetaan myös vastaan :)


Näiden piprujen määrä riippuu ihan siitä, että kuinka paljon tykkää syödä taikinaa. Mun mielestä se taikina on just parasta. En niinkään välitä niistä valmiista pipareista :)

Gluteenittomat piparkakut (3-4 pellillistä)

150 g luomuvoita
1,5 dl intiaanisokeria 
2 tl ceyloninkanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kardemummaa
0,5 tl neilikkaa
(0,5 tl pomeranssia)
0,5 tl himalajansuolaa
1 luomumuna
1 tl soodaa
3 dl tummaa riisijauhoa 
3 dl tapiokatärkkelystä


Mittaa voi, kookossokeri sekä mausteet kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä ja sekoita huolella esimerkiksi vispilällä. Nosta syrjään jäähtymään. Sekoita hieman jäähtyneeseen seokseen muna ja sooda, sekä riisijauhot. Lisää tapiokatärkkelystä desi kerrallaan, kunnes taikinasta muodostuu yhtenäinen. Kääri taikina kelmuun ja nosta yöksi jääkaappiin.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Leivo taikina pipareiksi, voit käyttää jauhottamiseen tapiokatärkkelystä. Paista uunin keskitasolla 5-7 minuuttia riippuen piparien paksuudesta. Anna piparkakkujen jäähtyä ennen siirtämistä.

Koristele sillä kookosmannalla, jos osaat! :D



Jouluisia hetkiä <3


<3  Heli <3